• Ison Omenan kirjaston omput ja pomput 2017

    Ison Omenan kirjaston ensimmäinen kokonainen vuosi Palvelutorilla lähti – tai oikeastaan jatkui edellisvuodesta – huiman tapahtumamäärän merkeissä. Vuoden alkupuolta värittivät tapahtumina mm. Kaikki pyörii kirjastossa ja kansainvälinen Harry Potter-päivä erilaisine pajapöhinöineen. Toukokuun Star Wars – päivä sai fanijoukot sankoin joukoin liikkeelle, eikä edes Darth Vader (501st Legion) tiennyt kaikkia vastauksia haasteellisen tietovisamme kysymyksiin. Jalalla pistettiin »more

  • Keski- ja Pohjois-Espoon alueen kirjastojen vuosi 2017

    Entresse, Kalajärvi, Karhusuo, Kauklahti, kirjastoauto ja kotipalvelu Keski- ja Pohjois-Espoon alueen kirjastoissa korostui vuonna 2017 kaksi teemaa: aistit ja elämykset sekä moninaisuus ja tasa-arvo. Vuoden alusta voimaan tullut uusi kirjastolaki ohjaa kirjastoja entistä voimakkaammin osallisuuden, demokratian ja tasa-arvon tukemiseen sekä edelleen lukutaitojen ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen. Vuotta 2017 siivitti myös Suomen 100-vuotisjuhlat. Kirjastoissa Suomen historia »more

  • Espoonlahden kirjastojen vuosi 2017

    Kirjastotilojen suhteen vuosi oli Espoonlahdessa murheellinen. Aluekirjastohanke ei edennyt lainkaan, ja Kivenlahden kirjasto jouduttiin kesäkuussa sulkemaan sisäilmaongelmien takia. Edellisenä syksynä tehty remontti ei ollutkaan tuonut toivottua helpotusta. Apuun kurvasi pikavauhdilla kirjastoauto, joka parkkeerasi tiistai-iltapäivisin terveysaseman edustalle.   Kirjastoauto palveli kivenlahtelaisia kesäkuusta alkaen. Yhteistyössä Kivenlahti-Stensvik ry:n kanssa järjestettiin syksyn aikana Kahvi-Kaisassa tilaisuuksia, jotka olisi muuten järjestetty »more

  • Haukilahden ja Laajalahden kirjastojen vuosi 2017

    Haukilahden kirjasto Haukilahden kirjasto on pieni ja kotoisa lähikirjasto. Päiväkodin ja koulun läheisyys luo hyvät mahdollisuudet tiiviiseen yhteistyöhön. Syksyllä 2017 kirjastossa järjestettiin Suuri lukuseikkailu –tapahtuma, johon osallistui n. 40 lasta kahdesta eri päiväkodista. Etkoja vietettiin asiakkaiden kanssa 6.12. ja kahvitarjoilu ilahdutti monia asiakkaita. Tästä tuli asiakkailta paljon kiitosta.   Joulukuussa kirjastotonttu Börje kävi pitämässä päiväkotilasten kanssa »more

  • Laaksolahden ja Viherlaakson kirjastojen vuosi 2017

      Laaksolahden kirjasto Kirjaston vuosi oli varsin tapahtumarikas. Laaksolahden kirjaston ystävien tapahtumia järjestettiin enemmän kuin aiemmin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi. Kirjasto täyttyi jälleen, kun Keijo Leppänen kertoi tv-uutisten tekemisestä ja kommentoi livenä Seitsemän uutisia. Paikalla oli 65 osallistujaa ja keskustelua käytiin vilkkaasti. Myllylahden Murharouvat Hanne Dahl, Ata Hautamäki, Terhi Nikulainen, Mari Pyy ja Jaana Lehtiö »more

  • Sellon kirjasto vuonna 2017

    Ilmassa on juhlan tuntua heti tammikuun ensimmäisistä päivistä lähtien. Jostain kirjaston kolkasta ilmoille helähtelevät ukulelen keveät sävelet. Toisaalla päät lyödään yhteen ja puheen seasta erottuvat sanat ”tupalajittelu” ja ”taikasauvapaja”. Puhutaan lukupiireistä ja lukemiseen innostamisesta. Suomi 100 juhlavuosi herättelee henkilökuntaa monenlaisiin ideoihin: on niin paljon muisteltavaa ja tulevaisuuskin mietityttää. Yläkerrassa, aikuisten osastolla historian siivet havisevat. Koko »more

  • Babypoesi, bokrestauranger och bokkassar – vad några ivriga biblioteksanställda åstadkom 2017

    I arbetsgruppen Svensk verksamhet vid Esbo stadsbibliotek fick vi, dvs. Camilla Åhlberg och Johanna Björkstén, i uppdrag av vår chef Oili Sivula att sammanfatta verksamhetsåret 2017 i en bloggtext. Eftersom vi är två som berättar beslöt vi att skriva i dialogform. Camilla jobbar med tjänster för vuxna och Johanna med service för barn, familjer och »more

  • Espoon kirjastot houkuttivat Suomi 100 -juhlijoita

    Espoon kaupunginkirjaston kävijämäärä kasvoi merkittävästi jälleen vuonna 2017. Varauksia tehtiin 14 % enemmän kuin edellisvuonna ja myös seudullinen Helmet-verkkokäyttö kasvoi. Kaikkiaan 82 Suomi 100 -tilaisuutta toi kirjastoihin runsaat 8300 osallistujaa. Espoon kirjastojen käyttö kasvoi Espoon kirjastojen kävijämäärät kasvoivat yli 14 % edellisvuodesta. Myös kirjavarauksia tehtiin koko seudun tasolla Helmet.fi:ssä 14 % enemmän. Helmet-aineistohaun käyttö kasvoi. »more

  • Digitarinoiden luontia Tapiolan kirjaston pajassa ja VALMA

    Omnian VALMA-opiskelijoiden Mediapaja-projekti vieraili Tapiolan kirjaston pajassa 25.1.18 digitarinoita luomassa. Projektiin kuuluu 26 opiskelijaa. VALMA on yksivuotinen koulutus, joka vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto. VALMA-koulutettavat ovat maahanmuuttajia ja nuoria peruskoulun päättäneitä, joilla ei ole vielä työ- tai opiskelupaikkaa. Projektiryhmää johti Valma-opettaja Anni Siltala; hän on ohjannut ryhmiä Omniassa jo pari vuotta. Anni kertoi, että ryhmän »more

  • Näyttelyni Galleria Annassa

    Raahasin taas pitkästä aikaa maalauksiani näyttelyksi työpaikkani Sellon kirjaston Galleria Annaan. Tosin itse galleriahan oli jonkun myllerryksen tiimoilta muuttanut alakerrasta yläkertaan sitten viime näyttelyni. Yläkerran tila on valoisampi ja avarampi, kun taas alakerrassa pyöri enemmän ohikulkijoita, niitäkin, jotka eivät tulleet asiasta tehden näyttelyyn. Ihanteellista toki olisi, jos näin isossa kirjastossa olisi erillinen näyttelytila, rauhallinen galleriahuone, »more