Monthly Archives: April, 2018

  • Vuosi 2017 kirjastossa: missä mennään digitalisoitumisessa

    Vuoden 2017 tilastollisten perustietojen esityksen näkökulmana on kirjaston digitalisoitumisasteen havainnollistaminen. Aukiolo Kirjasto on pystynyt lähes kaksinkertaistamaan aukiolotuntinsa ottamalla käyttöön omatoimiaukiolon, jossa omatoimijärjestelmä mahdollistaa asiakkaiden kirjastonkäytön silloinkin, kun henkilökunta ei ole paikalla. Käynnit Koko Helmet-kirjastojen tasolla verkkokäyntien määrä on jo ohittanut fyysisten kirjastokäyntien määrän. Espoossa näin ei ole vielä käynyt, mutta fyysisten ja digitaalisten käyntien suhteen »more

  • Kirjavalinnan kevät

    Kevät on kirjavalinnassa kiireistä aikaa. Kotimaiset kustantamot ovat julkaisseet syysluettelonsa (joihin voi tutustua myös verkossa). Tällä hetkellä valittavana on jo 550 suomenkielistä aikuisten teosta. Otamme käytännössä niistä jokaisen kirjaston kokoelmaan – kyse on ennemminkin kappalemääristä. Isoimmat tilaukset lähtevät toukokuun lopussa kertarysäyksenä, ja viimeistään tällöin kaikki nämä kirjat ovat varattavissa Helmet.fi:n kautta (osa on jo aiemminkin, »more

  • Erilainen ystävänpäivä Ison Omenan kirjastossa

    Erilainen ystävänpäivä – Puhetta seksuaalisuudesta & K18 -paja – toteutettiin keväällä 2018 Ison Omenan kirjastossa. Tapahtuman teemaksi nousi seksuaalisuus ja tieto. Teema näkyi niin työpajoissa kuin Stagen puheohjelmassa. Illan aikana Stagella kuultiin puheenvuoroja halusta ja haluttomuudesta, monisuhteista, erotiikasta mytologiassa sekä kinkysta erilaisilta asiantuntijoilta. Illan isännöi kirjasto. Aikuisille rajatussa pajassa oli illan aikana työpajoja, sarjakuvanäyttely, teemaan »more